keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kevättä odotellessa. ♥

Aurinko näyttäytyi tänään pitkästä aikaa. Kummasti se vaan piristää fiilistä heti. Harmi vaan, että kun työpäivä on ohi ja minä ehdin koirien kanssa lenkille, alkaa aurinko tässä vaiheessa talvea olla jo painumassa alas. Onneksi viimeiset auringon säteetkin näyttävät kauniilta. ♥ Tekisi mieli käydä perjantaina (vapaapäivä!!) hakemassa jotain keväistä kangasta ja ommella ruokahuoneen lankkupöydälle uusi kaitaliina. Saas nähdä tuleeko taas tehtyä vapaapäivälle liikaa suunnitelmia, eikä sitten ehdi tehdä puoliakaan...


Meidän keittiö vielä odottelee maalaamieni kaakeleiden lisäksi pientä tuunailua, mutta koukkuhylly on sentään saanut jo "asukkaansa".  Viimeisimpinä laitoin sinne ystävän eilen tuoman kukan country living  -tekstillä varustessa ruukussa. Aika suloinen. ♥


Laitoin muuten hyllyn kattoon sinkityllä, pitkähahloisella ketjulla. Löysin sitä töistä hyljätyt pätkät, jotka sopivat ihan mainiosti tuohon.

Ai niin, pitää vielä hehkuttaa, että isäntä asensi minulle uuden kuvankäsittelyohjelman koneelle. Aikaisempikin on ollut ihan hyvä, mutta vähän turhan monimutkainen käyttää. Nyt siis käytössä Paint Shop Pro X4. Tykkään kovasti - helpot valikot ja muokkaus ominaisuuksia löytyy kivasti.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!