keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keittiön hylly + ihana idea pienestä kasvihuoneesta!

Huh, kun tänään on taas ollut lämmin päivä. Multa on työreissuilun takia mennyt nämä helteiset ilmat ihan ohi, mutta tänään illasta pääsin nauttimaan oman pihan tunnelmasta. Piha alkaa taas näyttää ihanan rönsyilevältä! :) Yksi iso ruusupuska ei tainnut talvesta selvitä, muuten kaikki näyttää hyvältä.

Muutamaa pikku juttua olen puuhastellut viikonloppuna ja muutama on vielä keskenkin. Tässä niistä yksi, eli keittiöön tehtiin ihan simppeli avohyllykkö. Hyllylevyt isäntä sahasi jostain ylijäämä vanerista ja kannakkeet ostettiin puunvärisenä ja maalattiin.

Hylly ei ole vielä löytänyt "asukkejaan", mutta otin silti muutaman kuvan. Kuvista saattaa juuri ja juuri näkyä, että hyllyn takana oleva tapettikin on kurjassa kunnossa, mutta niin isoon remonttiin en sentään jaksanut alkaa. Menköön nyt noin.




Ja tälläinen kulma oli ennen.
 

Olettekos muuten pitkään aikaan käyneet Clas olsonilla? Poikkesin siellä ohimennen ja löysin pojan synttäreille tosi suloiset jätskikipot ja servetit. :)


Samalla reissulla jouduin kuluttamaan aikaa kahvilassa istuskellen, joten kävin kaupasta hakemassa uusimman Hus & Hem lehden luettavaksi. Bongasin sieltä ihan mahtavan idean tuohon minun pieneen salaatin kasvatuskehykseeni.


Pitänee maalata tuo pihalla olevan kehys saman väriseksi talon kanssa ja hankkia harjakatoksi pari ikkunaa!

9 kommenttia:

  1. tosiaan aikas kiva idea noista ikkunan pokista.

    VastaaPoista
  2. Tuleppas hakee täältä ne ikkunat :) vaihtari reunoihin ;)

    VastaaPoista
  3. Mulla on samoja jätskikippoja oottelemassa oman pojan sunnuntaisia juhlia! :D

    VastaaPoista
  4. Uusi hylly on tosi hyvä, sopii tuohon kulmaan just eikä melkein.

    hauska idea tuollainen mini kasvihuone vanhoista ikkunoista, tee ihmeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja siihen saa enemmän rojuakin mahtumaan kuin aikaisempaan versioon... :D

      Poista
  5. Kyllä nyt on päästävä Clas Ohlsonille. Supersöötti setti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!