perjantai 8. marraskuuta 2013

Tältä näyttää Sonnihaan jouluaskartelut!

Tykkään kovasti askarrella ja joka vuosi ollaan pojan kanssa tehty mm. kummeilla joku kiva pikku juttu joululahjaksi sekä tietenkin joulukortit. Yleensä minulle käy niin, että muistan korttien teon vähän viime tipassa, ja ollaan haettu äkkiä jotain, mistä askarrella. Tänä vuonna päätin olla ajoissa, ja tilailin jo nyt kartonkeja ym. askartelujuttuja, joita tullaan tarvitsemaan. Viime viikonloppuna selailin muutamaa vanhaa jouluaiheista kirjaa, ja sain hienoja ideoita, mitä tänä vuonna tehdään. Niistä sitten lähempänä lisää!

Tilasin jo toista kertaa tarvikkeet paikasta nimeltä Kruununjalokivi. Heidän verkkokauppaansa pääset tästä (klik). Valikoimissa on vaikka mitä ihania kartonkeja!

Tässä vilkaisu siitä, miltä meidän jouluaskartelut tänä vuonna tulevat näyttämään:



 
 






 Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Meillä se vietetään töissä ja pelikentän laidalla. Eli minulla on viikonloppu töitä ja pojalla on kotiturnaus lauantaina. Onneksi ehdin viimeisen pelin katsomaan. Lauantaina illemmalla on sitten junnujen esittely edustuksen pelissä. Taitaa pientä pelaajaa vähän jännittää. :)


 

2 kommenttia:

  1. Upeita kartonkeja, noista on taatusti ilo askarrella.

    VastaaPoista
  2. Eikös olekin. :) Vielä tarvitaan se lopullinen innostus alkaa tekemään kortteja. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!