sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lahjaksi itsetehtyjä herkkuja: rocky road suklaa, kaneli&kardemumma mysli & kaurakeksit

Meillä on tapana muistaa jouluna ystäviä ja sukulaisia pienillä jutuilla. Myös opettajalle viedään tänäkin vuonna jotain ihan pientä: itsetehtyä ja makeaa!

Kävin ostamassa paikallisesta pakkausala ihmemaasta, eli Tehopakkauksesta, sellofaanipusseja, jotta saadaan herkut kauniisti pakattua. Tarkoituksena on tehdä Rocky road suklaata, jonka ohjeen sain ystävältäni syyslomalla. Testi erä on jo tehtykin (ja syötykin jo kauan sitten...) ja hyvää tuli.

Ohje on hyvin yksinkertainen: sulatetaan suklaa, sekoitetaan joukkoon vaahtokarkit ja kuivatut mustikat ja sitten vaan jääkaappiin jähmettymään. Sen jälkeen suklaa voi paloitella annospaloiksi.




 Itseäni epäilytti nuo vaahtokarkit, mutta sopivat suklaa joukkoon aivan mainiosti.

Toinen kiva lahjaidea on mysli. Teimme pojan kanssa pellillisen, josta purkillinen annettiin mummille ja loput jätettiin itselle.


Jouluinen mysli
 
1 pss manteleita
1 pss pähkinäsekoitusta
1 dl kaurahiutaleita
2 pss kuivattuja karpaloita
3 dl kuivattuja banaaneja
kookosöljyä sulatetuna
intiaanisokeria
kanelia ja kardemummaa
 
Sekoitin ainekset ja sulatetun kookosöljyn keskenään ja lisäsin joukkoon intiaanisokerin, kanelin ja kardemumman.
Levitetään uunipellille ja paahdetaan uunissa suunnilleen 200 asteessa puolisen tuntia.
Kannattaa pitää vahtia, jotta eivät paahdu liian tummiksi. Huomasin, että erityisesti banaanien kanssa sai olla tarkkana.
 
Mausteiden takia tästä tuli aika jouluinen mysli. :) Maistuu hyvältä vaikkapa täysjyvämurojen ja maidon kanssa.
 


 
Itsenäisyyspäivänä leivoimme pojan kanssa - tai oikeastaan poika leipoi ja minä avustin - mummille ja ukille Karpalo-valkosuklaa-kaurakeksejä. Resepti on Lumoava joulu kirjasta, jonne se on otettu  Kanelia ja kardemummaa blogista (klik). Olipas hankala lause. No, joka tapauksessa, tutustumisen arvoisia molemmat. :)
 



 
 
Pakkasin keksit matonkuteista virkkaamaani koriin, jonka vuorasin voipaperilla.
 
Yritän itse olla syömättä hirveää kasaa herkkuja, mutta ihania reseptejä on niin paljon, että pitäähän niitä silti testata. Tämä on hyvä tapa: yksi maistiainen itselle ja loput lahjaksi.
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Aivan ihania lahjavinkkejä! Edullisia ja kauniita, ja itsetehtyjä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!