maanantai 12. tammikuuta 2015

DIY: talon muotoinen muistitaulu

Polttopuita liiteristä hakiessa osui silmään katon rajassa säilytyksessä olevan styrox levyt ja sain inspiraation. Nappasin samalta seisomalta yhden levyn ja kävin työhuoneessa leikkaamassa siitä villaveitsellä sopivan palasen. Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi voinut käyttää mittaa tai jotain muuta apuavälinettä, jotta olisi saanut talon katon sivut täysin saman mittaiseksi. Mutta eihän sitä siinä kiireessä ehtinyt niin pitkälle ajatella. ;)

Sitten vaan kaivoin kaapin perältä sopivan kokoisen ja värisen tilkun, iskin kankaan nitojalla kiinni styroxiin ja valmista tuli! Talon mallinen muistitaulu päätyi pojan huoneen pöydän päälle. Kuvista näkeekin jo hieman vilkaisua siitä, minkälainen tapetti pojan huoneeseen ennen joulua laitettiin. Jos huomenna on aurinkoinen päivä, niin kuvailen kolmasluokkalaisen huonetta vähän enemmän.





Kaaos keittiössä jatkuu edelleen. Inhoan pohjatöitä. Mitään näkyvää ei tapahdua ja kitin kuivumisen odottelu on tuskaista. Tekisi mieli jo päästä maalisudin kimppuun! Toivon mukaan huomenna pääsen maalaamaan ja ylihuomenna laittamaan tapetin.


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!